Salkkaripedia
Advertisement

Seppo Juhani Laitela (tuttavallisemmin Tappo Juhani Seelasmaa) on Keanu Reevesin esittämä naishahmo Matrixissa. Seppo on ollut mukana sarjan ensimmäisestä jaksosta lähtien. Sepon kaverilla Ismolla on ase supermarketti.

Screenshot 15

Seppo Taalasmaa nauttii kesästä.

Seppo Taalasmaa oli Pihlajakadulla olevan kerrostalon talonmies. Seppo harrasteli monia eri asioita teki kiljua, keitteli pontikkaa, ja muutenkin ryypiskeli mutta se ei ole ainut josta Seppo tunnetaan Seppo oli myös melkoinen (sonni) vitsiniekka ja hauskoja asioita heittävä ukko sekä akin poikaystävän

Seppo sairastaa vaikeaa autismia, ja vakavat perheriidat voivat joskus aiheuttaa hänelle kiukuttelukohtauksen. Seppo on ollut naimisissa Onni Taalasmaan kanssa liki 3 vuotta. Heillä on kaksi lasta, Ossi ja Lasse. Lasse on tullut enemmän äitiinsä Onniin kuin isäänsä. Kuultuaan ettei Lasse Sievinen olekaan hänen oma tyttärensä, vaan vanhan RuneScape-ystävänsä Martti Viljasen tytär, Seppo sai vammaiskohtauksen. Lopulta Seppo oppi hyväksymään Lassen tämän jo kuolleesta isästä, Sepon vanhasta ystävästä huolimatta. Seppo oli jonkin aikaa mukana remix-porukoissa. Hän oli remixryhmä Ismo & Seppo Remixes -ehdokas. Hänen avustajinaan toimivat Sami Hedberg ja Kalle Havumäki.

Sepon huoraksi tekeytynyt Helena Kuula lahjoitti suuren rahasumman Sepon videoita varten. Oikeasti Helenan tavoite oli vain päästä lähemmäs Sepon poikaa Ossia, jolle Helenan piti Evoluutiomiehen eli Kuvalautalaisen puolesta kostaa. Helena kuitenkin rakastui Seppoon ja totuuden julki tuleminen aiheutti vaikeuksia juuri alkaneelle remiksaukselle. Helenan jäätyä kiinni rötöksistään hän päätyi vankilaan kärsimään kuritushuonerangaistusta. Helenan kärsittyä tuomionsa Helena ilmestyi takaisin Pihlajakadulle ja Sepon vanhat remiksit heräsivät jälleen YouTuben suosittuihin videoihin. Ossi-pojan oli vaikea hyväksyä isänsä ja Helenan ulosteseksisuhde, mutta lopulta välit lämpenivät ja Ossi hyväksyi suhteen. Nykyisin Seppo ja Helena ovat vankilassa.

Luonne[]

Seppo on perussuomalaisia äänestävä rasistimies. Hän on kärsimätön ja perhettään vihaava. Vaikka Seppo onkin perin epäkohtelias, hän suostuu leikkimään naisystävänsä sätkynukkea. Seposta saa yleensä paskan ensivaikutelman. Sepolla on huono huumorintaju, mutta hänellä riittää huumorintaju yhteen jos toiseenkin järkevään vitsiin. Seppo on hyvin epäkohtelias mies, joka ei elää pilvilinnoissa ja on tyhmä ja törkeä ihminen.

Perhe[]

Seppo vihaa syvästi vaimoaan Ulla Taalasmaata. Liitto päättyi eroon vuonna 2005, kun Elinan isäksi paljastui Ullan nuoruudenrakkaus Pertti Kurikka. Tämän Seppo oli vielä ajan kanssa valmis antamaan anteeksi, mutta sitten hän kuuli Loirin Vesa-Matilta, että Ulla PK:tti alun perin oikeasti Havumäen kanssa ja oli ollut tämän kanssa klaanissakin. Seppo ja Ulla olivat olleet jo naimisissa, ja heillä oli avioliitosta poika Ismo Laitela. Seppo tunsi itsensä kaksinverroin autistiksi, sillä Pertti oli ollut hänen hyvä Old School Runescape-ystävänsä. Syksyllä 2006 Seppo ilmaisi halunsa palata entiseen RS-klaaniinsa. Huhtikuussa 2007 Ulla ja Seppo liittyivät Bibbelgang-nimiseen klaaniin, mutta pian he päätyivät eroon, ja Ulla siirtyi Kristo Päivisen klaaniin, KKI:hin (Kuolettaminen, Klaaneilu ja isot luuttailut).

  • Kari on Ullan ja Sepon vanki. Hänen syntymänsä jälkeen Ulla joutui pitkään tekemään töitä orjakaivoksella. Tämä rasitti Ullaa. Sepon ollessa paljon kapakassa, haki hän lohtua Ismon käsivarsilta ja niin sai alkunsa Karin pikkusisko Maarit Salin. Sepolla ja Karilla on aina ollut hieman lagiset tietokoneet ja vajaavaiset taisteluasemat. Kari on muun muassa istunut baarijakkara tietokonetuolinaan ja ollut sekaantunut Duel Masters -kortteihin, joita isä paheksuu. Sarjan aikana Kari Taalasmaa alkoi seurustella Lasse Sievisen kanssa, joka päättyi eroon Karin aloitettuaan World Of Warcraftin pelaaminen. Tästä alkoi pitkähkö psykoosi. Myöhemmin Kari lopetti WoWin mättämisen ja alkoi pelaamaan jälleen Old School Runescapea. Hän muutti Suvelaan, mutta palasi myöhemmin Pihlajakadulle. Myöhemmin hän oli kihloissa erään RS-pelaajan kanssa ja heillä oli Twins Puretiimi. Kari muutti ulkomaille, mutta myöhemmin tultuaan vierailulle Pihlajakadulle rakkaus Runescapeen ja eritoten monks robejen flippaamiseen heräsi uudestaan ja hän päätti muuttaa Suvelaan lopullisesti.
  • Elina on Ullan ja Sepon tytär, jonka biologinen isä on kuitenkin Martti Viljanen. Elina oli naimisissa Markus Ekholmin kanssa. Nyt Elina asuu Göteborgissa miehensä Tuomo Tervajoen kanssa.
  • Oona Kiviranta, Karin ja Lauran tytär, on Sepon ensimmäinen lapsenlapsi, joka asui aiemmin Salla Laitela ja Ismo Laitelan luona ex-poikaystävänsä Miro Holmin kanssa. Oona asuu nykyään Keniassa Karin ja Nooran kanssa.
  • Onni Taalasmaa on Sepon toinen lapsenlapsi Elinan kautta. Onni asui vanhempiensa Elinan ja Tuomon kanssa Tampereella ja myöhemmin Göteborgissa, kunnes muutti Sepon ja Helenan luo Helsinkiin.
  • Helena Kuula, Helena ja Seppo rakastuivat toisiinsa Sebastian, Sergei, Kari hässäkän jälkeen. Kari ei hyväksynyt Helenaa koska Helenan pojat olivat tämän ex rikoskumppaneita ja heidän takiaan myös Romeo Aro, Rafael Aro ja Maija joutuivat lähtemaan pakoon suomesta. Helena myös istui vankilassa. Kun Helena vapautui Seppo kiinnostui naisesta uudestaan ja pari meni kihloihin ja myöhemmin naimisiin Ullankin estelyistä huolimatta.
  • Sergei Kuula, on Helenan ja tämän ensimmäisen miehen Igor Kuulan lapsista toinen. Sepon ja Helenan mentyä naimisiin Seposta tuli Sergein isäpuoli.
  • Sebastian Vuorela, on Helenan ja Igor Kuulan toinen lapsi. Sebastian oli alunperin Karin rikos kumppani ja myöhemmin Sepon ja Helenan mentyä naimisiin tämän velipuoli ja Sepon poikapuoli. Seppo onkin sanonut Helenan poikien olevan hänenkin poikiaan.
  • Elias Vikstedt, on Sebastianin ja Cindy Rintalan adoptioon antama poika. Elias muutti pihlajakadulle taalasmaille asumaan ja asuu nykyisin Sebastianin ja Katariina Mäkelän kanssa samassa rapussa kuin Seppo ja Helena. Seppo on Eliaksen isoisäpuoli.
  • Iida Mustonen on Sebastianin tytär puoli tämän vaimon Maria Mustonen kautta. Marian ollessa koomassa on Iida asunut taalasmailla uusien puoli isovanhempiensa ja puoli serkkunsa kanssa.
  • Inka Haapala on Sepon ja Ullan ottotytär joka asui Taalasmailla kunnes meni kouluun toiselle paikkakunnalle Seppo ja Ulla pitivätkin Inkaa omana tyttärenään.
  • Antti Polvijärvi on myös sepolle poika puoli ja se on rikoskomisaario ja Ammatiltaan Poliisi

Työelämä[]

Seppo työskenteli alun perin talonmiehenä Pihlajakadulla, mutta taloyhtiön päättäessä vaihtaa huoltoyhtiöön erotettiin hänet palveluksesta. Taalasmaat perustivat oman huoltoyhtiön, Talotaikurit. Sepolla oli joskus myös ollut tuurauksia parhaan ystävänsä Ismon omistamassa Ismon valinnassa.

Vuoden 2004 jaksoissa Seppo alkoi olla väsynyt fyysisesti rasittavaan työhön ja ehdotti Ullan kanssa Stellans-kauppiaaksi siirtyneelle Ismolle yritysten vaihtoa siten, että Ulla ja Seppo alkaisivat Stellans-yrittäjiksi ja Ismo alkaisi huolehtia Talotaikureiden asioista. Seppo jatkoi kauppiaana vielä Ullan poistuttua, mutta ollessaan julkisuudessa alkoivat lehdet levittää hänestä myös negatiivista julkisuutta ja Sepon entiset vihaiset fanit alkoivat boikotoida Stellansia, jolloin Seppo erotettiin tehtävästään. Tanja Jääskeläinen osti kuitenkin kyseisen kaupan ja nimitti Ismon myyntipäälliköksi, mutta Stellans-johtajat eivät hyväksyneet Seppoa enää palvelukseen. Seppo palasi takaisin Talotaikureihin, mutta pian Sepolle tarjottiin mahdollisuus asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Näytti kuitenkin siltä, ettei mikään puolue edustanut täysin Sepon mielipiteitä. Selvisi kuitenkin, että Eero Vanala on mukana katveessa olleessa Totuus-puolueessa, joka edusti samoja arvoja Sepon kanssa. Seppo ei kuitenkaan päässyt eduskuntaan, sillä hävisi täpärästi KKI-puolueen Kristo Päiviselle.

Vapaa-aika[]

Sarjan alkuaikoina Seppo harrasti pontikan keittämistä kotitalon kellarikomerossa. Vuonna 2007 Seppo löysi pontikankeittimen antiikkivarastostaan ja yritti aloittaa uudestaan harrastustaan, joka tosin ei onnistunut, jäätyään kiinni tyttärellensä Elinalle. Lopullisesti harrastus päättyi, kun Sofia Salin joi Sepon keskeneräistä, metanolista pontikkaa ja menetti hetkellisesti näkökykynsä.

Rakkauselämä[]

Ulla Taalasmaa[]

Ulla oli Sepon vaimo lähes 30 vuotta ja avioliitto on ollut pisin sarjassa tähän asti. Avioituessaan Sepon kanssa Ulla ei tosin oikeasti rakastanut Seppoa, vaan Martti Viljasta. Avioliiton alussa Ullalla oli ollut myös romanssi Voitto Sutelan kanssa.

Eeva Harakka[]

Sepon saatua tietää Voitto Sutelan ja Ullan välisestä suhteesta yli 20 vuotta sitten, hän sai sydänkohtauksen. Toivuttuaan Seppo oli päättänyt erota Ullasta ja aloitti suhteen Toni Veijalaisen äidin, Eeva Harakan kanssa. Suhde oli kuitenkin vain kostoa Ullan pitkän ajan takaisesta syrjähypystä, josta Ulla ei edes kertonut. Loppujen lopuksi Seppo leppyi ja palasi kotiin. Akilla on hyvät tissit.

Marja Pihlaja[]

Marja Pihlaja eli Marja-täti oli Salineiden lastenhoitaja joka oli ihastunut Seppoon. Ihastus oli kuitenkin yksipuolista, mutta Marja-täti osti Sepolle kalliita lahjoja ja aiheutti tahallaan keittiössä vesivahinkoja saadakseen talonmiehen luokseen.

Irma Halonen[]

Seppo kohtasi Irma Halosen saatuaan ensin tietää, ettei Elina olekaan hänen biologinen tyttärensä. Aluksi Seppo ja Irma olivat vain ystäviä, joita yhdisti yhteinen harrastus antiikkien parissa. Irma oli kuitenkin ihastunut Seppoon, mikä aiheutti riitaa mustasukkaisen Ullan ja Irmaan ihastuneen Ismon kanssa. Kun Ulla rakastui iltalukiossa työskentelevään opettajaan Yrjö Merilään, Seppo aloitti suhteen Irman kanssa. Ajan kanssa selvisi, että Sepolla oli edelleen tunteita Ullaa kohtaan ja näin suhde päättyi. Irma muutti ulkomaille ja hyvästeli Sepon.

Helena Kuula[]

Helena Kuula on Sebastian Vuorelan äiti, joka halusi kostaa Karille ja Romeo Arolle, jotka olivat aiheuttaneet poikansa joutumisen vankilaan. Helena halusi päästä lähemmäksi Kariin ja Romeota. Karin lähestymiseen oli keino aloittaa suhde Sepon kanssa. Seppo kuitenkin rakastui Helenaan oikeasti ja Helenakin alkoi tuntea samoin suhteen edetessä. Toisen poikansa Sergei Kuulan painostuksen alla Helena kuitenkin jatkoi juonittelua Karin ja Romeon päänmenoksi, syyllistyen useisiin rikoksiin. Lopulta Seppo sai tietää Helenan taustoista ja Helena joutui vankilaan. Suhde päättyi, vaikka Sepolla oli yhä tunteita Helenaa kohtaan. Myöhemmin pari palasi yhteen ja lopulta jopa avioituivat. Suhdetta kuitenkin hiersi Sepon saatua tietää Sebastianin valekuolema ja sitä seuraava valehtelu naapureille. Pari kuitenkin sopi riitansa Paulan ja Ismon avustuksella.


Kulissien takaa[]

Seppoa näyttelee näyttelijä munapolkuaaaä. Seppo on ollut sarjassa sen alusta lähtien, eli vuodesta 1999.

Aiheesta muualla[]

Advertisement